Rehtorien tiedote 18.2.2008: Yliopistoallianssi hyväksyttiin rakenteellisen kehittämisen ohjelmaan
Opetusministeri Sari Sarkomaa julkisti 15.2.2008 opetusministeriön suunnitelman korkeakouluverkoston kehittämiseksi. Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä Suomessa on enintään 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Verkko sisältää 4-5 yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen liittoumaa. Sivistyspoliittinen ministerityöryhmä hyväksyi perjantaina uudistuksen suuntaviivat.
Sisä-Suomen allianssi on sisällytetty rakenteellisen kehittämisen ohjelmaan. Allianssi muodostaa kaikista suurimman yliopistokeskittymän maassamme ennen Helsingin yliopiston ja Handelshögskolanin konsortiota.
Opetusministeriön suunnitelmassa mainitaan kaikkien yliopistojen tärkeimmät yhteistyökumppanit. Suurimmat tutkimusintensiiviset yliopistot ovat muodostaneet liittoumia keskenään. Varsinkin pienimmät yliopistot harjoittavat yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa.
- Allianssin ensimmäinen kriittisen tärkeä tavoite on nyt saavutettu. On erittäin merkittävää, että olemme näin saaneet virallisen hyväksynnän suunnitelmallemme, joka lähtee sisällöistä ja perustuu kolmen itsenäisen ja vetovoimaisen yliopiston omaehtoiseen kehittämishaluun, rehtorit Aino Sallinen, Krista Varantola ja Jarl-Thure Eriksson painottavat.
Rakenteellisen kehittämisen ohjelmasta ja etenemisestä saadaan tarkempia tietoja 7.3.2008 korkeakoulujen rehtoreille järjestettävässä tilaisuudessa. Rakenteelliseen kehittämiseen varatuista voimavaroista neuvotellaan tulosneuvotteluissa maalis-huhtikuun vaihteessa, minkä jälkeen allianssin jatkotoimista päästään sopimaan.

