Tiedote 27.8.2008: Ministeri Christoffer Taxell Yliopistoallianssin hallituksen puheenjohtajaksi
Ministeri Christoffer Taxell nimitettiin Yliopistoallianssin hallituksen jäseneksi ja puheenjohtajaksi 27.8. Jyväskylän yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston muodostama Yliopistoallianssi sai myös neuvottelukunnan, joten kaikki allianssin toimielimet on nyt täytetty. Neuvottelukunnan tehtävänä on antaa suosituksia allianssin hallitukselle toiminnan kehittämisestä.
Allianssiin kuuluvat yliopistot ja Yliopistoallianssin hallitus julkistivat Jämsässä 27.8. pidetyssä kokouksessaan myös Yliopistoallianssin graafisen ilmeen. Allianssin väreiksi poimittiin kaikkien yliopistojen väreissä esiintyvä tummansininen sekä Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakuntien tunnusväreistä punainen.
Yliopistoallianssin tutkimuksen painopistealueet ovat ihmislähtöinen teknologia, ikääntymisen tutkimus, kestävä energia, koulutus- ja osaamispolitiikka, kulttuuri ja yhteiskunta, lääketieteellinen teknologia ja terveys, nanoteknologia ja tieteen metodologiat. Yliopistoallianssin ensimmäiset kärkihankkeet valittiin keväällä 2008.
Yliopistoallianssin neuvottelukunta 31.7.2011 päättyväksi toimikaudeksi:
Tampereen teknillisen yliopiston nimeämät jäsenet: professori Martti Kauranen, professori Ari Visa, toimistosihteeri Tiina Heikkilä, vanhempi tutkija Heikki Jokinen, tekniikan ylioppilas Jaska Viherkari, tekniikan ylioppilas Riku Merikoski, professori Yrjö Neuvo, johtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK.
Tampereen yliopiston nimeämät jäsenet: professorit Pirjo Saransaari ja Pertti Alasuutari, hallintoamanuenssi Leena Sulkanen, tutkija Pekka Rantanen, opiskelijat Anna-Mari Huhtinen ja Carita Maisila, johtaja Rauno Ihalainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, elinkeinojohtaja Kari Kankaala, Tampereen kaupunki.
Jyväskylän yliopiston nimeämät jäsenet: Professori Jukka Maalampi, professori Maarit Valo, lehtori Auli Poutanen, suunnittelija Saija Kyllönen, opiskelija Olli-Pekka Koljonen, opiskelija Soile Koriseva, toimitusjohtaja Ilkka Hakala, Moventas Oy, aluejohtaja Merja Haverinen, Kesko Oyj.
Yliopistoallianssin hallitus:
Hallituksen jäsenet ovat rehtorit, Aino Sallinen (Jyväskylän yliopisto), Markku Kivikoski (Tampereen teknillinen yliopisto) ja Krista Varantola (Tampereen yliopisto), toimitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti Keijo Manner, tutkija, filosofian kandidaatti Matti Vesa Volanen, toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Raimo Ylivakeri, tekniikan ylioppilas Eero Hytönen, toimitusjohtaja, FM Hannu Olkinuora, professori, FT Eero Ropo ja ministeri Christoffer Taxell.
Yliopistoallianssi on valintakokeisiin osallistuneiden ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien määrällä tarkasteltuna Suomen vetovoimaisin ja laajin yliopistollinen kokonaisuus. Se on myös Suomen kansainvälisin ja tutkimusintensiivisin yliopistokonsortio.
Kerron mielelläni lisää:
Yliopistoallianssin pääsihteeri Mika Nieminen,
050 396 9658.
Lisätietoja ja kärkihankkeet:
www.yliopistoallianssi.fi

