Omat työkalut
Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Tiedotteet Tiedotteet 2011 Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen vanhenemisen tutkimuksen yhteistyö tiivistyy

Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen vanhenemisen tutkimuksen yhteistyö tiivistyy

Jyväskylän ja Tampereen yliopistot tiivistävät vanhenemisen tutkimuksen yhteistyötä Yliopistoallianssin puitteissa. Yhteistyön tavoitteena on perustaa vuoden 2012 alussa yhteinen monitieteinen vanhenemisen, terveyden ja ikääntyvän yhteiskunnan tutkimuskeskus, jonka tehtävänä on tuottaa uutta soveltamiskelpoista tietoa ikääntyvän yhteiskunnan tarpeisiin, antaa kansainvälisesti korkeatasoista tutkijakoulutusta, toteuttaa innovatiivisia monitieteisiä vanhenemistutkimuksia sekä lisätä alan asiantuntemusta yhteiskunnassa.

Yhteistyöyliopistojen rehtorit ovat asettaneet yliopistojen vanhenemisen tutkimuksen yhteistyötä selvittävän työryhmän, jonka tehtävänä on kuvata yliopistojen vanhenemisen tutkimuksen tämänhetkinen toiminnan volyymi sekä kansallinen ja kansainvälinen asemointi; asettaa yhteistyön toiminnalliset ja hallinnolliset tavoitteet; aikatauluttaa yhteistyön eteneminen; laatia priorisoidut suuntaviivat yhteiselle vanhuustutkimuksen tutkimusstrategialle sekä tehdä ehdotus vanhenemisen tutkimuksen johtoryhmän ja advisory boardin kokoonpanoksi.

Työryhmän jäseniksi on nimetty professori Marja Jylhä (TaY), professori Pekka Rissanen (TaY), professori Jaakko Valvanne (TaY), dekaani Lasse Kannas (JY), professori Taina Rantanen (JY), ja tutkimusjohtaja Sarianna Sipilä (JY). 
Työryhmän sihteereinä toimivat projektipäällikkö Pirjo Rauhala (TaY) ja suunnittelupäällikkö Sakari Liimatainen (JY).

- Jyväskylän ja Tampereen yliopistoilla on yhteinen ja yhtenäinen vahva tahtotila vanhuustutkimusyhteistyön edistämiseksi, Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen toteaa. - Kummankin yliopiston omaleimaiset profiilit vanhenemisen tutkimuksessa täydentävät mainiosti tosiaan.

- Myönteistä on myöskin, että molempien yliopistojen toimijat tunnistavat yhteistyön mahdollisuudet ja merkityksen. Tämä lähtökohtaisesti lisää onnistumisen edellytyksiä nousta kansainvälisesti merkittäväksi keskukseksi, toteaa Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli.

Jyväskylän yliopiston vanhenemisen tutkimukselle tyypillisiä alueita ovat liikunnan ja toimintakyvyn sekä niiden edistämisen tutkimus, kuntoutuksen tutkimus, tuki ja liikuntaelimistön vanhenemisen tutkimus sekä psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tutkimus.  Tampereen yliopistossa vanhenemistutkimuksen keskiössä ovat toimintakyky, pitkäikäisyys, palvelujärjestelmä ja vanhenemisen kokemuksellisuus sekä oppiaineina geriatria ja terveystaloustaloustiede.

Lisätietoja:
rehtori Aino Sallinen, Jyväskylän yliopisto, p. 014 260 1006
rehtori Kaija Holli, Tampereen yliopisto, p. 03 35516200

Tehdyt toimenpiteet
« Toukokuu 2012 »
Toukokuu
matiketopelasu
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031