Yliopisto palveluinnovaatioiden kehittäjänä - oivalluksia oppimiseen, terveydenhoitoon ja vanhusten hoivaan
Lukemaan opettava Ekapeli, vanhusten hoivaa koskeva yhteistyömalli Seniori-Saimaa, yksilön fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen palveluportaali ja mobiilikysely osana työterveydenhuollon palvelualustaa ovat esimerkkejä yliopistojen piirissä kehitetyistä palveluinnovaatioista.
Palvelujen osuus yhteiskunnassa kasvaa jatkuvasti väestön ikääntyessä, työvoiman vähentyessä ja talouden tiukentuessa. Silti palvelujen innovatiivinen uudistaminen on kehittymätöntä verrattuna teollisuuden innovaatioihin.
Yliopistoilla on tärkeä tehtävä käydä kaikkein haastavimpien ongelmien kimppuun ja edistää niiden ratkaisua ihmisten ja yhteiskunnan hyväksi. Tuoreen ”Yliopisto palveluinnovaatioiden kehittäjänä” -teoksen kirjoittajat haluavat innostaa tutkijoita yrittäjämäisen asenteeseen ja rohkaisevat katsomaan, miten pitkälle heidän oivalluksensa kantavat. Sillan rakentaminen teoriasta käytännöllisiin ratkaisuihin edellyttää monitieteistä yhteistyötä ja sopimusprosessien hallintaa.
Teos julkistettiin Yliopistoallianssin palveluinnovaatioita koskevan kärkihankkeen loppuseminaarissa Jyväskylässä 12.4.2011. Osana Jyväskylän yliopiston, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston muodostamaa yliopistoallianssia työskennellyt monitieteinen ryhmä on tutkimusprofessori Antti Hautamäen johdolla kehittänyt mallin, joka auttaa yliopistoja saattamaan keksintönsä tehokkaammin yhteiskunnan käyttöön. Tutkimukseen ja kirjan kirjoittamiseen on osallistunut suuri joukko eri alojen tutkijoita allianssiyliopistoista.
Teos esittelee esimerkkejä yliopistolähtöisistä palveluinnovaatioista ja analysoi myös innovoinnin oikeudellista ympäristöä ja uuden yliopistolain avaamia mahdollisuuksia.
Hautamäki, Antti & Oksanen, Kaisa (toim.) (2011) Yliopisto palveluinnovaatioiden kehittäjänä. Jyväskylän yliopistopaino. 202 s.
Julkaisun tilaukset: sari-minna.havimaki@jyu.fi.
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Antti Hautamäki, Agora Center, Jyväskylän yliopisto, puh. 050-5639464, antti.e.hautamaki@jyu.fi
Tutkimuskoordinaattori, FT Kaisa Oksanen, Agora Center, Jyväskylän yliopisto, (014) 260 4404, kaisa.oksanen@jyu.fi

