Omat työkalut
Sijainti: Pääsivu Esittely

Yhteistyöhön perustuva yliopistojen yhteenliittymä

Yliopistoallianssi on Jyväskylän yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistyöhön perustuva toiminnallinen yhteenliittymä. Allianssin ytimenä on kolmen itsenäisen yliopiston monialainen osaaminen koulutuksessa ja tutkimuksessa - niiden avulla luodaan aiempaa kansainvälisempiä ja korkeatasoisempia tutkimus- ja oppimisympäristöjä. Allianssi kasvattaa menestymisen mahdollisuuksia kansainvälisessä tieteellisessä ja koulutuksellisessa kilpailussa sekä mahdollistaa uusien osaamiskeskittymien rakentamisen.

Yliopistoallianssi on valintakokeisiin osallistuneiden ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien määrällä tarkasteltuna Suomen vetovoimaisin ja laajin yliopistollinen kokonaisuus. Se on myös Suomen kansainvälisin ja tutkimusintensiivisin yliopistojen yhteenliittymä.

Tehdyt toimenpiteet
Allianssiyliopistot